Karoliina Riikassa

Olen kohta ollut täällä kuusi viikkoa! Välillä tuntuu siltä, kuin olisin täällä asunut jo vuosia, toisinaan taas siltä, että aika rientää. Viime viikko tuntui ainakin kahden viikon pituiselta, kun sain yllättäen vapaa viikon itselleni ja sairastuin melkein saman tien flunssaan. Huonekaveri oli ulkomailla, joten jouduin viettämään monta päivää yksin huoneessa köhimässä, niistämässä ja aivastelemassa. Tosin huonekaverille se ei olisi varmastikaan ollut hauskaa, eli hyvä vaan, ettei hän ollut täällä kärsimässä! Viikonloppuna sain vieraita Suomesta. Vanhempani tulivat pariksi päiväksi kokemaan Riikaa ja viettämään aikaa kanssani. Oli todella mukavaa olla heidän kanssaan ja esitellä kaupunkia. Kävimme suurimmalla torilla ihmettelemässä tavaran määrää, söimme latvialaisessa ravintolassa Lidossa, maistelimme latvialaista hunajakakkua (medus kūka) ja kävelimme monta kilometriä vanhassa kaupungissa ihaillen kauniita käsintehtyjä pipoja, ihania valoja, upeita rakennuksia ja tietenkin vapaudenpatsasta.

Sunnuntaina oli latvialaisten muistama lāčplēša diena eli kaatuneiden muistopäivä. Silloin on tapana laittaa vapaudenpatsaan ympärille kynttilöitä ja pidetään kulkue, jossa marssitaan soihtujen kanssa läpi kaupungin. Se on tähän aikaan vuodesta todella kaunista. Ensi sunnuntaina Latvia juhlii itsenäisyyttään—tänä vuonna, 18.11.2018 siitä tulee 100 vuotta! Olen ylpeä latvialaisten puolesta ja iloitsen heidän kanssaan vapaudesta. Heillä on ollut synkkä ja vaikea historia ja sen jälkiä näkee monessa asiassa täällä. Mutta Latvia on kehittynyt hurjasti 90-luvun alun jälkeen ja sen ihmiset ovat syystä ylpeitä maastaan ja kulttuuristaan ja ovat mielestäni avomielisiä sekä ihania ihmisiä.

Tämän viikon vietän poliklinikalla, jonne kävelee noin 25 minuuttia kauniin metsän läpi. Poliklinikalla mm. rokotetaan potilaita, tehdään suonensisäistä lääkehoitoa, gastro- ja colonoskopioita sekä erilaisia elektiivisiä leikkauksia. Ohjaajani on nuori, vasta valmistunut sairaanhoitaja, joka puhuu todella hyvää englantia. On ollut mukava tutustua häneen ja oppia lisää latvialaisesta terveydenhuollosta, kielestä ja tietenkin sairaanhoidosta.

Olen päässyt rokottamaan ja antamaan injektioita ja tänään onnistuin laittamaan kanyylin potilaan suoneen. Itse asiassa se ei ollut kanyyli vaan neula, jota siellä käytetään muovisen kanyylin sijasta. Aika pelottavaa ajatella, että joku joutuu monta tuntia makaamaan terävä neula suonessa, mutta niin siellä tehdään. Injektiot tehdään myös pääasiallisesti pakaraan dorsogluteaalisesti (pakaran ulkoyläneljännekseen), vaikka ainakin Suomessa ohjataan nykyään pistämään ventrogluteaalisesti (pakaran sivuun). Monet välineet ovat vanhanaikaisia ja miltei kaikki kirjataan vain paperille, kun elektroninen potilastietokanta ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Poliklinikalle ei ole myöskään varattuja aikoja. Potilaat vaan ilmaantuvat paikalle, silloin kun heille sopii, ja saattavat olla harmissaan pitkästä odotusajasta, kun 20 muuta ihmistä on tullut samaan aikaan paikalle. Joskus taas voi mennä muutama tunti, ettei yhtäkään potilasta ilmesty. Ilmoittautuminen käy oven koputuksella sairaanhoitajan oveen. Ohjaajani kertoi puhuneensa asiasta esimiehelleen, mutta ainakaan vielä ei ole ajanvaraussysteemiä otettu käyttöön. Muuten asiat näyttävät siellä sujuvan ja olen tullut kateelliseksi kaikesta ohjaajani saamasta suklaasta! Tapana on kuulemma tuoda sairaanhoitajalle kiitokseksi suklaata ja lääkärille kukkia, joka on minusta aika ihanaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.